Voit käyttää haussa asteriskia *
Salasana unohtunut?

Sukuposti on mukana Hevoset 2020-messuilla 4.-5.4.2019!

Arapialainen
RotuArabialainen täysverinenSukupuolitammaReknro
SyntynytMaaSuomiEmälinja
SäkäVärirt, lkk
KasvattajaOmistaja
SiirtohistoriaJälkeläisluokkaJälkeläiset2 jälkeläistä
Muuta"Tällä kertaa ei Raha-Jussi tyytynytkään myömään voitaan Lappeen porvareille, vaan päätti jatkaa matkaansa aina Viipuriin saakka. Ja hyvin siellä kävikin. Voit hän sai myödyksi jo kaupunkiin pääsy iltana ja vieläpä hyvään hintaan.
Seuraavana aamuna oli Raha-Jussi jo varhain jalkeilla. Aikansa kuluksi hän lähti kävelylle, ja asteli Turun-sillan sivu pitkin rantapenkerettä. Päästyään vallien ohi otti hänen silmäänsä joukko ratsumiehiä, sotilaita, jotka veivät ratsuhevosiaan meren rantaan uitettavaksi ja muutenkin puhdistettavaksi. Oli siinä komeita hevosia, oli totta tosiaan. Rantapenkereellä oli pitkä puomirivi, joihin hevoset kiinnitettiin. Siinä niitä sitten suvittiin ja harjattiin, putsattiin ja siveltiin huolellisemmin kuin Lieksan lapsia Jouluaattona. Moneen kertaan hän siinä joka hevosen kierteli - joutessaan. Kuta kauvemmin hän niitä katseli sen mieleisemmiltä ne hänestä näyttivät.
Ikään ei hän ollut kotipuolessaan eikä edes Lappeenrannassa mielestään nähnyt noin pulskia hevosia, siitä hän oli pian selvillä. Nyt alkoi hän niitä ruveta keskenään vertailemaan. Eräs liinakko tamma oli hänen mielestään alunperin niinkuin kaikkein kärevin. Ja katseli ja vertailipa hän kuinka kauvan tahansa, aina palasi hän sen luo: se oli pyöreä kuin herneen palko, pää oli pieni ja sievä kuin nauriin sylkky, kaula hiukan kaareva, jalat vankat ja sirot. Ja kun sen värikin vielä oli niin kaunis, kuin vast'ikään uunista otetun voidellun vehnäskukon! Raha-Jussin veret liikahtivat. Entäpäs jos ostaisi tuon tamman ja veisi Lieksaan! Muutta tuskin ne myönevät sotahevosia, hyväänkään hintaan. Kaikenlaiset mietteet pyörivät Raha-Jussin päässä; hänestä jo tuntui kun olisi hänen päänsä vähän sekaisin. Olihan hän mielettömästi ja - kuten pelkäsi - onnettomasti rakastunut liinakkoon tammaan. Viimein hän jo sotamieheltä tiedusteli sen hintaa. Sotamiehet viittasivat häntä menemään muutamien lähellä seisovien upseerien luo. "Näinköhän tuo maksaisi vaivan, kun ei niitä kumminkaan myötäne" tuumi hän allapäin itsekseen. Ei malttanut kumminkaan poiskaan lähteä. Yhä hän vaan liinakkoa ihasteli ja taputteli, jopa vilkaisi sitä suuhunkin. Ja ikäkin oli alle kymmenistä - paras ikä varsatammalle! "Ihan tuo tamma meni minun vereeni ilman viinatta", mutisi Raha-Jussi itsekseen ja nyt nousi hänen ruumiiseensa semmoinen himo, että hänen täytyi koettaa saada tuo tamma hinnalla millä hyvänsä. Suoraa päätä hän meni upseerien pakeille. Vaikka hän olikin koko Pielisjärven rikkain mies, niin kumarsi hän jo muutaman sylen päästä nöyrästi ja syvään ja kaikkein viehättävimmällä äänellään hän pyysi anteeksi tuhmuuttaan, jos hän saisi luvan kysyä, että kävisikö se millään päinsä, että saada ostaa yksi näistä sotahevosista kotiin emätammaksi - vaikka niinkuin kalliimmallakin hinnalla. Sotaherra oli höyli mies, mutta siitä huolimatta kielsi hän aivan kerrassa sotahevosten myönnin. Mutta sotaherra alkoi heti tiedustella mistä isäntä oli kotoisin ja millä asioilla. Jussi kertoi olevansa kaukaa Lieksan takaa asti täällä voikaupoilla... "Li-ek-sa! Liek-sa" hoki vanha sotaherra ikäänkuin teroittaakseen muistiaan "minäkin olin nuorempana - silloin sota-aikana Lieksassa". Ja hän alkoi kysellä Mikkilää, jossa kertoi monet pitkät kuukaudet viettäneensä. Jussi kertoi yhteen hengenvetoon olevansa justikään sen Mikkilän entisiä poikia, se sama pien-Jussi, joka se silloin oli passarina. Sotaherra katseli hetken, ja samassa hän jo tunsi Jussin. Venäläisen avomielisellä sydäemllisyydellä tervehti hän entistä "votka-poikaansa", sopotti vuoroon suomea ja vuoroon venättä ja nauroi yhtä helakasti ja hartaasti, kuin ennen Mikkilässä. Jussi kehasi vaurastuneensa voikaupoilla, joihin siemenrahat oli saanut silloin niistä pikkupalveluksistaan ja nyt hän oli puhtaalla rahalla ostanut suuren Halin kartanon.
Eversti vei nyt Jussin oikein kotiinsa. Jussi koetti tavan takaa johtaa puheet siihen liinakkotammaan, mutta silloin aina Eversti nauraen puisti päätään ja löi leikiksi.
Seuraavana aamuna lähdettiin käymään kasarmin tallissa. Kun Eversti siellä niitä hevosia ja erittäinkin sitä liinakkotammaa kehuskeli ja näytteli, niin tuli Jussille taas niin paha ja vaikea olla, että häntä suututti koko Viipurin reissu. "Mistä ne nuo tuollaiset hevoset oikein ovat kotoisin", uteli hän Everstiltä. "Niitä kasvatetaan Venäjällä hevossiitoslaitoksissa ja sinne niitä on tuotu Turkinmaalta ja Arapiasta ja ne ovat mailman parhaita hevosia, näethän sinä, hyvä ystävä, että niillä on silmäkin niin kaunis kuin morsiamella", uhitteli Eversti vierastaan yhä hullummin.
Aamiaisen jälkeen tuli vihdoinkin tosi lähtö. Eversti läksi vielä saattamaankin. Ajettiin Kasakin kivelle asti yhdessä. Sinne oli edeltäpäin mennyt joukko ratsusotilaita ratsastusmatkalle. Siellä piti ystävysten erota. Eversti otti Jussia kädestä kiinni ja piti hänelle oikein pienen puheenkin. Kaikkien loppujen lopuksi tuotiin Kasakin kiven takaa piilosta se liinakko tamma täydessä satulakomenossa "muistolahjaksi Mikkilän pikku-Jussille, joka oli osoittanut vilpitöntä ystävällisyyttä kaukana vieraassa sydänmaassa majailevalle vihollispäällikölle." Jussia pyörrytti. Omin käsin auttoi Eversti hänet siron arabialaisen selkään. Hurraa-huudot kajahtivat sotilasparvesta, ja liinakko lähti täyttä laukkaa lentämään kohti Lappeenrantaa. Ja liinakon kaviot panivat sillä äänellä, että Halin Jussi tunsi ensi kerran olevansa oikein hyvän hevosen seljässä." (Hevoshoitolehti 3/1913, lyhennetty)
Onko tiedoissa puutteita tai korjattavaa? Jätä palaute
     
 
  
 
   
 
  
 
    
 
  
 
   
 
  
 
     
 
  
 
   
 
  
 
    
 
  
 
   
 
  
 
Lisää tälle kuva...
Lisää tälle kuva...